torstai 20. elokuuta 2009

torstai 13. elokuuta 2009

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Rokotettu

Lola on nyt sitten ekan kerran rokotettu. Kovasti sai kehuja tohtorilta, oikeen malliyksilö kuulemma :) Reipas ja avoin. Painoa sille on kertynyt 10,85 kg.

Jäljestelty on edelleen ja vähän tehty tottispohjia. Uimassa tuo kävi eilen, juu-u ihan oikeesti uimassa :)

lauantai 11. heinäkuuta 2009

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

jälki nro 9, aiheena kulma

Tänään oli ekan kerran jäljellä kulma, aiemmin ollut siis vaan suoria jälkiä.

Harjoituksen aihe eli kulma meni ok, vain pieni tarkistus suunnasta, muuten ei jäljestänyt mun mielestä nyt niin hyvin.

Jospa se tiesi että nyt treenataan kulmaa :)

maanantai 6. heinäkuuta 2009

hau

Haukun opettelua

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Lola jäljestää

Nyt käytin ekaa kertaa käskyä kun Lola alkoi jäljestää. Käsky siis vasta sitten kun nenä jo toimii.

Välissä on tyhjiä askeleita melko monta. Olen tyytyväinen koiran työskentelyyn, tästä on hyvä jatkaa kohti niitä pettymyksiä :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Haravan komentelua

Lola sai uuden pallon naapurin tätiltä, kovasti on tykätty :)

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Läl-läl-lää, ei tullutkaan jälkivideota tänään (tän päivän jälki vielä tekemättä) vaan tällanen hupailu :)

maanantai 29. kesäkuuta 2009

7.s jälki

Ihan ekaks kiitos kommentoineille :)

Päivällä tein Lolalle taas jäljenpätkän. Aiemmat on tehty paljain jaloin, nyt tein kengät jalassa. Paikka on ollut tähän asti aina sama.
Ruokana oli lihapateeta muutama kökkö, niiden välissä n.4 tyhjää askelta. Meni niin hyvin että suorastaan harmitti ettei viedokamerassa ollut virtaa.
Huomenna jos tekis eri paikkaan ja kyllä, kamera on latauksessa.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

agilitya :)








Lukeekohan näitä kukaan kun ei yhtään kommenttia enää tule?


perjantai 26. kesäkuuta 2009

Jäljestelyä

Taitaa olla about 5.s jälki. Ekaa kertaa hihnassa muuten on jälestellyt vapaana ja muut on ollu mun tekemiä, tää on Riston.
Kävelen sivussa sen takia että Risto saa kuvattua koiraa eikä mun pyllyä :)

Lotalta kuvaterveisiä







Puutarha-geeni jyllää :)
Kuvat Mia Sandelin, kiitos.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Nouto kunnossa


Heittää mitä vaan niin aina tuo takaisin :)

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Lolan touhuja



Lola jatkaa touhujaan meillä nyt ainakin toistaiseksi. Viikonloppu oltiin leireilemässä suojelun merkeissä. Hyvin typykkä osasi matkustaa ja autossa olla muutenkin. Siellä se häkissä veteli sikeitä ja touhuili silloin kun ulkoiltiin.
Hieman huolissani olen että onkohan tuolla hermoja ollenkaan :) Eilen illalla räjähti meillä keittiön kattovalaisin. Kirjaimellisesti räjähti ja lasinsirpaleita sekä muita lampun osia (mm. lauta) sinkoili keittiön lattialle. Lola oli muutaman metrin päässä ja mitä tekee pentu? Tulee oitis tapahtumapaikalle ja alkaa leikkiä lasinsirpaleilla :)
Otsikkoa klikkaamalla löytyy sit taas lisää kuvia.

torstai 18. kesäkuuta 2009

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Väki vähenee

Logo lähti sunnuntaina, Lotta eilen, Leka muuttaa tänään. Lola jää vielä tänne, edelleen se etsii harrastavaa ihmistä *vink-vink*

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Painoja ja madotusta

Lola ja Lotta 5,5 kg, Logo 6,5 ja Leka 6,0.
Axilur on vuorossa nyt matolääkkeenä. Aiemmat 2 x (3 vko ja 5 vko) olen antanut canexia.
Onni on ahne pentu, ne syö matolääkkeet innolla kädestä :)

Ell tarkastus

Tehty. Kaikki kunnossa paitsi se poikien toinen kives ei ole vieläkään paikallaan.
No, aika näyttää valuuko pussiin vai eikö.
Automatkan alku oli äänekäs, noin 5 kilsan jälkeen hiljenivät. Koska jouduin käymään samalla reissulla kaupungissa asti niin saatiin paha olokin aikaiseksi. Aamuruuat oli sitten häkissä.

Rekisteripaperit oli e-laskuna maksettavissa joten homma hoidettu. Eiköhän ne sitten ensi viikolla jo ole täällä. Kohtuullisen nopea palvelu tuo sähköisesti tehtävä rekkarointi.

torstai 11. kesäkuuta 2009

korvia

Lotta
Lola

Logo


Logo ja "Leka"



sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

iltaralli

Otsikkoa klikkaamalla kuvia :)
Vauhtia on jo huimasti. Pennut kehittyvät hurjaa vauhtia ja naskalihampaat on kovassa käytössä.
Ruokahalu on erinomainen ja saalisvietti kaikilla vahva. Kaikki pennut livistivät tänään itsenäisesti retkelle portin alta. Lotta edellä ja muut perässä. Sinne ne paineli mutkasta tietä näkymättömiin, tulivat toki takaisinkin :)
Logo tuntuu olevan "minä" ja "minun" tyyppi, omisteli viilipurkkiakin muristen Legalle raivoisasti (no, olihan purkissa sentään ruuan haju :) )
Lega taas vahtii alueita, kuvista näette.

Kaikki kakat on tänään tehty ulos. Tarkoittaa siis sitä että kasvattaja on ollut aktiivinen :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

sirutusta ja testailua

Pyhtään ell kävi siruttamassa pennut tänään. Logolta löytyi toinen kives ja Laegendiltä ei kumpaakaan, toivottavasti ilmaantuvat kuitenkin.
Sällit ei huomanneet sirun laittoa ollenkaan, tytöt taas kumpikin hieman vinkuivat.

Testasin pennut tänään viemällä ne autotalliin 1 kerrallaan. Siellä ne eivät ole aiemmin käyneet.
Logo oli eka, häntä pystyssä tutkimaan paikkoja heti ku laskin sen lattialle. Legendillä sama reaktio. Molemmat nartut lähtivät myös heti, häntä puoliksi pystyssä. Kumpakin narttu jännitti selkeästi mutta toimivat kuitenkin. Kaikki myös leikkivät heitetyllä puupalikalla.
Lotta seurasi selkeästi enemmän minua kuin Lola.
Testi vahvisti aiemmat huomioni pennuista. Urokset on itsevarmempia kuin nartut.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Nimet

On sitten päätetty lopullisesti. Urokset on Logo (musta) ja Legend, nartut Lola ja Lotta (viiru rinnassa).
Ell tulee siruttamaan riiviöt keskiviikkona.

lauantai 30. toukokuuta 2009

torstai 28. toukokuuta 2009

Toinen narttu vapaana

Tänään tuli yllättäen peruutus toisesta nartusta. Yksi narttu siis vailla kotia, vain harrastuksiin ja tuloksiin tähtäävälle ihmiselle.

Lentää


luolakoiria










Jätä pennut ulos yksin...sit alkaa väsyttää ja tuulee...mitä tekee pennut?

Laajentaa tietty vähän ison veljen tekemää kuoppaa ja väsää luolan :) Alkaa epäilyttää että näillä on aivot :)




ulkoruokintaa




tiistai 26. toukokuuta 2009

kiva kun on kamera

sisko ja sen veli


kuvia taas



otsikkoa klikkaamalla löydät lisää

torstai 21. toukokuuta 2009

Ulkona



Pihalla on käyty, otsikkoa klikkaamalla lisää kuvia

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

vielä yksi


Toinen nartuista sovittelee joko tennari mahtuu suuhun

lisää...

Petausta. Narttu hommissa. Ensin kaivetaan, sitten lakana paikoilleen ja nukkumaan :)